Don't say goodbye, just leave an open door.

Varoitus: sisältää paljon panikointia ja hiukan syvällistäkin(?) ajattelua! Anteeksi hetkittäin kauheasta suomesta, englanniksi opiskelu aiheuttaa hetkittäin aika.. mielenkiintoista suomea :--D

Aika kuluu, kuluu, kuluu ja kuluu. Pelottavaa, mutta toisaalta ihanaa huomata kuinka päivät vähenevät. Lähtö on aivan kohta. On myös hassua lukea, kuinka vaihtarit, joiden blogeja seurasi ennen heidän lähtöään ovat jo ihan kohta tulossa kotiin. Aika kuluu käsittämättömän nopeasti.

Oikeasti odotan lähtöä innolla, hetkittäin tajuaa kuitenkin jotenkin "syvällisemmin", mitä se lähtö oikeasti tarkoittaa. Olen siis aivan aikuisten oikeasti lähdössä täältä pois vuodeksi. Maahan, jonka kieltä en osaa. Maahan, jonka kulttuuri eroaa hurjasti tottumastani. Heitän kaiken tutun pois. Tähän jotkut voisivat sitten heittää universumimme ehkä kysytyimmän kysymyksen: "miksi?". Niin, miksi ihmiset tekevät uusia asioita, lähtevät pois mukavuusalueiltaan? Vastauksen näette alla:

Voisin selittää tähän ehkä jotain todella syvällistäkin, mutta jätän sen väliin koska en halua pitkästyttää teitä. On kuitenkin täysin faktaa, että jos ei koskaan tee asioitaan mukavuusalueensa ulkopuolelta, elämä jää melko tyhjäksi. Etenkin minä, todella haluan nähdä ja kokea kaikkea uutta. Vai voiko joku väittää, ettei se ole uuden kokemista kun lähtee vaihtoon? Matka ei kuitenkaan lopu siihen, se on vasta alkua. Todennäköisesti jokainen joka minut oikeassa elämässä tuntee, on kuullut suunnitelmistani vaihtovuoden jälkeen. Kyllä, minä todellakin lähden lukion jälkeen pois Suomesta ja jo loppulukion aikana haluan matkustaa mahdollisimman paljon. Esimerkkinä vaikka se, että lähden joulukuussa 2013 kolmeksi viikoksi USAhan itsekseni. Ainakin näin olisi tarkoitus tehdä ja koska tarkoitus on, se myös toteutuu.

Vaikka Japaniin lähtö pelottaa — hetkittäin enemmän ja hetkittäin vähemmän —, en enää kuitenkaan tavallaan malttaisi odottaa. Jos joku soittaisi, että kalenterit ovat väärässä. lähtö onkin jo kahden päivän päästä, pakkaisin laukkuni innostuneena. Tavallaan en malta odottaa enää hetkeäkään, mutta kuitenkin nämä jäljellä olevat 91 päivää tuntuvat ihan hyviltä. Ehdin vielä (toivottavasti) näkemään ihmisiä, joita haluankin. Toivottavasti tässä myös ehtisi ja etenkin _jaksaisi_ opiskella japania. Olisi niiiiiiin hurjan paljon helpompaa lähteä kun osaisi kieltä edes hiukan enemmänkin kuin Roosan opettaman käytännöllisen lausahduksen :--D Toisaalta, en jaksa tosiaankaan ottaa stressiä kielestä. Oppii jos oppii ja jos ei opi niin kyllä sitten Japanin päässä viimeistään (..tästä tulikin mieleen, että en ole vielä saanut japaninkoetta enkä oikeastaan edes taida haluta sitä takaisin..). Yksi juttu kuitenkin on ehdottomasti tehtävä ja vielä ennen lähtövalmennusta, sillä YFU tosiaan antoi meille tehtäväksi lukea jonkun Japanin kulttuuriin liittyvän kirjan. Minulta ei sitä edes vielä löydy, mutta vanhempiani olen informoinut, joten todennäköisesti jouluna jostain paketista paljastuu jotain. Viisaana päätin myös yhdistää tähän japanin kulttuurin opiskeluun sitten koulussa auttavan asian, eli kirja toivottavasti löytyy englanninkielisenä.

Mielialat lähtöön liittyen heittelevät jatkuvasti. Hetkessä olen lähdössä innoissani ja seuraavassa lähes itken kun suoraan sanottuna pelottaa. Hei, myönsin sen, minua oikeasti pelottaa lähtö aivan perhanasti. Eniten pelkään ehkä sitä, että perheen kanssa ei suju ja etten oppisi kieltä. Tavallaan myös hiukan hetkittäin harmittelen maavalintaani. Entä jos olisinkin menossa Brasiliaan tai Meksikoon? Japani tuntuu nykyään olevan kovin mainstream -maavalinta ja etenkin kun en tosiaankaan lue mitään mangaa tai näin. Kummallista, että oikeasti päätin lähteä sinne. Katselin tänään Miran kanjikirjaa ja en voinut todeta mitään muuta, kuin että kieli on oikeasti käsittämätön. Hei, mikä ihmeen järki joissain kanjeissa on olevinaan?? I can't seem to find any sense in them.

Tänään on tullut myös pohdittua sitä, kuinka kauhea ikävä oikeasti tulee joitain asioita. Tätä kirjoittaessa oikeasti meinaan itkeä, en uskonut koskaan ikävöiväni muutamia ihmisiä niin paljon kuin nyt uskon käyvän. Ihanaahan se on, tavallaan, mutta kuitenkin. En halua olla se vesiputousta imitoiva, samaan aikaan macarenaa tanssiva (syyttäkää Roosaa tästä teosta :D) olento Helsinki-Vantaalla neljän aikaan maanantai-iltapäivänä. Siltikin, olen lähes varma, että näin käy. Tosin, saatan myös vain hymyillä ja pomppia paikallani kuin hullu. Man vet aldrig :-D En malta odottaa lähtöä, mutta silti.. En uskalla lähteä ja haluan lähteä enemmän kuin mitään muuta.

On enemmän kuin todennäköistä, että saatte nähdä vielä monia panikointipostauksia ennen lähtöä. Tämä olkoon kuitenkin kunniallisesti numero yksi.

Varsinaisia vaihtoon liittyviä enemmän ehkä kiinnostavia asioita:
- Perhettä ei ole, tulee kun tulee ja sillä ei ole mitään kiirettä. Tosin, tuntuu kummalta, että olen lähdössä kolmen kuukauden päästä vuodeksi pois, enkä vieläkään tiedä missä sen vuoden vietän. Japani kun ei ole mikään aivan pieni maa kuitenkaan.
- YFUn etävalmennuskirje joulukuulta ei ole tullut, sitä erittäin suurella kiinnostuksella odotellessa.
- Lähtövalmennukseen on 3vko ja neljä päivää, aww yeah! En malta odottaa, että näkee Roosan livenä ja Jassukin on mahtavaa nähdä jälleen (TRIO UKUBANGELI KOKOONTUU~!♥). Toki odotan myös muiden vaihtareiden tapaamista (:

Stressaan panikoin itken nauran odotan ilolla ja kauhulla. Hui.

kuvat: we♥it