I know every rock and tree and creature has a life, has a spirit, has a name.

Lupasin vielä kirjoittaa ja tarkoitus oli tehdä se aikaisemmin. Koulut alkoivat ja olin lähes tulossa kertomaan iloisia uutisia liittyen ulkomaille lähtöön. Kuitenkin, asiat menivät hieman toisin kuin uskoin ja nyt olenkin valmistumassa samassa aikataulussa vanhan luokkani kanssa. Ihan kiva, mutta.... no, totta kai tulee aina välillä mietittyä minkälaista olisi jos kaikki olisi mennyt toisin.

Tähän oli jopa ihan järkevä syy miksi palasin tänne tänään. Eilen satuin löytämään aluevalvojani blogin, jossa oli kuvia minustakin. Pakko sanoa, että oli melko mielenkiintoista nähdä oma naamansa siellä. Etenkin kun oli kuva, jossa kaikkien muiden paitsi minun kasvot on blurrattu. Päädyin myös kuuntelemaan Ayumi Hamasakia ja yhtäkkiä vaihtaritunteiden tulva oli valmis.

Suomeenpaluusta on jo yli 6kk, mutta ei se tarkoita yhtään mitään. En väitä miettiväni päivittäin Japania, kuitenkin vähintäänkin viikoittain. Aina välillä tulee pieniä asioita, jotka tuovat mieleen jotain sieltä. Etenkin eilen tuli pohdittua sitä, minkä helvetin takia juuri minulle piti käydä näin. Ihan oikeasti, let's face it, ei kukaan lähde vaihtoon ja pohdi edes teoreettisella tasolla, että näin voisi käydä. Kuka ihan oikeasti miettii edes pikkuisen, kuinka selkä saattaa hajota kesken vaihtovuoden? Veikkaisin ettei kukaan. Eihän sille mitään voi jos niin käy, mutta kyllä se ihan oikeasti harmittaa todella paljon. Etenkin kun selän takia puolet ajasta oli lähinnä kauheaa ja ensimmäinen puolisko meni kulttuurishokin kanssa painimiseen. Olisin halunnut vuodesta irti niin paljon enemmän, kyllä toki sielläkin tuli pohdittua kuinka paljon parempi vaihtari pitäisi olla. Kuitenkin, minulle ainakin tuntui todella vaikealta siinä vaiheessa kun kaikki ketuttaa aivan järjettömästi (tai itkettää), olla hymyilevä. Yritin, mutta eihän se ollut samanlaista kuin niinä hetkinä kun kaikki oli aivan täysin だいじょうぶ。Eihän sekään ollut heille tarpeeksi, mutta yritin silti parhaani ja eikö se ole tärkeintä? Kaikesta huolimatta, en kadu mitään. Katuisin enemmän jos en olisi lähtenyt enkä oikeasti halua edes miettiä sellaista. Oli tärkeää lähteä ja nähdä kaikki se mitä ehti.

"I turned away 

I choose the path that I believe in 

I stand today 

Above the shady nights behind me 

I fear nothing 

But the fact that I'm afraid of everything 

I knew my name 

Would only be for lonely riding 

[...]

It makes me cry 

But I want to know it till last line 

I fear nothing 

But the fact that I'm afraid of everything 

Destiny – blow it away 

I'm made for lonely riding"

Rehellisesti sanottuna on aivan järjetön ikävä Japaniin, huolimatta siitä, että aikani siellä ei todellakaan ollut helppoa. Toisaalta, eihän elämän kuulu olla helppoa. Välillä vaan tulee mietittyä täytyykö sen ihan oikeasti olla NOIN hankalaa... Ehkä. Ainakin opin arvostamaan Suomea enemmän, vaikka nyt en enää jaksa odottaa lukion päättymistä ja yliopistoon pääsyä. Haluaisin palata Japaniin mahdollisimman pian ja oikeastaan melkein jopa Kumamotoon. Huolimatta kaikesta mikä meni pieleen, pieni osa minua jäi sinne. Tiedän, kuulostaa todella kliseiseltä ja naurettavalta, mutta niin käy toisinaan. Minun Japanini ei ole Tokio vaan Kumamoto ja kaikki sen kadut, joita pitkin tuli käveltyä useaan kertaan. Siitäkin jäi niin paljon näkemättä, mutta eihän mikään tulevaisuudessa estä palaamasta. Tunnen itseni tavallaan etuoikeutetuksi kun olin siellä. Vähemmän vaihtareita sijoitetaan etelään, joten sijoitukseni oli erittäin erilainen.
Japanilaista ruokaakin on aivan kauhea ikävä, meron pan, kalpis soda mango, fanta grape, pizzasipsit, kinoko no yama and so on and so forth~ onneksi Aino ja Jassu tuovat ruokaa mukanaan tammikuussa<3

Tavallaan Japanista on vielä kerrottavaa vaikka kuinka paljon, ei vaan ole oikeaa hetkeä tai paikkaa sanoa mitään.

Say what you say and do it today before days turn into years.

ODOTETTU JA KAIVATTU JOULUKUUN ETÄVALMENNUSKIRJE!

Oli ihan mukava tulla kotiin ja huomata keittiönpöydällä harmaareunainen YFU -kirjekuori, josta paljastui, mitä muutakaan kuin etävalmennuskirje #3. Paperia tuli taas melko kiitettävästi, pitäisi täyttää valmennukseen mennessä tuollainen "Minä itse" -lappunen. Siinä on tarkoitus kuvailla omia luonteenpiirteitä, mitä haluaisi muuttaa, minkälainen on onnistuessaan, miten suhtautuu epäonnistumisiin, kuinka vanhempasi kuvailisivat sinua ja kuinka kaverisi kuvailisivat. Ohjeissa on myös, että pitäisi istua jossain, jossa ei todennäköisesti häiritä. Oma huone keskellä yötä, eh? Pitänee se täytellä tässä joululoman aikana, though it's probably better if I'll fill it ASAP. Joululomalla kun kai pitäisi rentoutuakin, tosin, mitä se oikein on? Kuulin hieman juttuja, että meidän matikanmaikka antaa joululomaksi aika hitsisti läksyä.. not looking forward to it.

Sain tänään koulussa luokkalaiseltani AIVAN IHANAN vihkon, joka mun on otettava kuulemma Japaniin mukaan ja sitten täydenneltävä siellä. Kuitenkin, haluan jo ennen lähtöä sinne mahdollisimman paljon kaikenlaista tekstiä mahdollisimman monelta ihmiseltä. Tänään iltapäivällä kirjeen lukemisen jälkeen ja kuunnellessani ayakan "みん阿曽らの下", vihkoa selaillessani, en oikeasti pystynyt tekemään mitään muuta kuin istumaan kyyneleet silmissä. Emotional exchange student is emotional?

Kuva on luokkamme bootcampilta Nuuksioon, aivan loistavat kaksi päivää♥

Yeeeeah, I hope that you guys know that dividing by zero
is one of the worst mistakes you can ever make.

Well don't we? (=

"YOUR MOM!" -läppää tulee kauhea ikävä.

Memory #1 by Inka. 

Mulla tulee aivan törkeän kova ikävä joitain asioita. Haluan lähteä, oikeasti haluan. Kuitenkin, itken jo lähes valmiiksi siitä, kuinka tulee ikävä. Ensi vuonna en voi heittää käsittämättömän huonoa läppää. Ei sarkasmia ymmärretä, enkä viitsi edes yrittää "your mom!" -juttuja. Niitä kun ei meinaa kukaan muukaan tajuta kuin luokkamme (JA MIRA!!), but I guess you can blame it on the IB? Yritän miettiä kaipaanko joitain ruokia Suomesta, useinhan vaihtareilla tulee ikävä ruisleipää, salmiakkia ja näin edelleen. Kuitenkin, tuntuu ettei oikeastaan mitään sinänsä kestämätön ikävä voi tulla. Lähdenhän maahan, jossa saa vihreää teetä niin paljon kuin jaksaa JA MIKÄ IHANINTA: wakamea<3 Odotan tosi mielenkiinnolla minkälaisia ruokia siellä tulee vastaan, ainoa rajoitus on se, että en nyt ihan kauhean mielelläni söisi punaista lihaa.. Jos se vaikeuttaa perheen löytämistä niin sitten pitänee pystyä sitä syömään, mutta muuten en kyllä haluaisi. No, sen näkee sitten joskus kun perheen saa.

Oon muuten pahoillani, että kirjoittelen hirveästi sekaisin suomea ja englantia ja toisinaan kielioppi kusee ja kovaa. En vaan jaksa kääntää joitain asioita suomeksi ja toisinaan niiden merkityskin muuttuisi aivan liikaa. Kielioppi taas.. no, liikaa englantia ja äikkää vaan 3krt/vko enkä jaksa kauheammin keskittyä siihen sanonko "tekee järkeä" tai jotain muuta :D Kaikki, jotka mut tuntee IRL tietää sen, että puhetyylini on omalaatuinen ja toivottavasti se nyt on kestettävää täälläkin. Yritän toki kirjoittaa mahdollisimman järkevää tekstiä (haha as if I'd be able to do that), mutta sanokaa nyt jos kirjoitan oikeasti jotain aivan päin seiniä.