23. marraskuuta 2012

I know every rock and tree and creature has a life, has a spirit, has a name.

Lupasin vielä kirjoittaa ja tarkoitus oli tehdä se aikaisemmin. Koulut alkoivat ja olin lähes tulossa kertomaan iloisia uutisia liittyen ulkomaille lähtöön. Kuitenkin, asiat menivät hieman toisin kuin uskoin ja nyt olenkin valmistumassa samassa aikataulussa vanhan luokkani kanssa. Ihan kiva, mutta.... no, totta kai tulee aina välillä mietittyä minkälaista olisi jos kaikki olisi mennyt toisin.

Tähän oli jopa ihan järkevä syy miksi palasin tänne tänään. Eilen satuin löytämään aluevalvojani blogin, jossa oli kuvia minustakin. Pakko sanoa, että oli melko mielenkiintoista nähdä oma naamansa siellä. Etenkin kun oli kuva, jossa kaikkien muiden paitsi minun kasvot on blurrattu. Päädyin myös kuuntelemaan Ayumi Hamasakia ja yhtäkkiä vaihtaritunteiden tulva oli valmis.


Suomeenpaluusta on jo yli 6kk, mutta ei se tarkoita yhtään mitään. En väitä miettiväni päivittäin Japania, kuitenkin vähintäänkin viikoittain. Aina välillä tulee pieniä asioita, jotka tuovat mieleen jotain sieltä. Etenkin eilen tuli pohdittua sitä, minkä helvetin takia juuri minulle piti käydä näin. Ihan oikeasti, let's face it, ei kukaan lähde vaihtoon ja pohdi edes teoreettisella tasolla, että näin voisi käydä. Kuka ihan oikeasti miettii edes pikkuisen, kuinka selkä saattaa hajota kesken vaihtovuoden? Veikkaisin ettei kukaan. Eihän sille mitään voi jos niin käy, mutta kyllä se ihan oikeasti harmittaa todella paljon. Etenkin kun selän takia puolet ajasta oli lähinnä kauheaa ja ensimmäinen puolisko meni kulttuurishokin kanssa painimiseen. Olisin halunnut vuodesta irti niin paljon enemmän, kyllä toki sielläkin tuli pohdittua kuinka paljon parempi vaihtari pitäisi olla. Kuitenkin, minulle ainakin tuntui todella vaikealta siinä vaiheessa kun kaikki ketuttaa aivan järjettömästi (tai itkettää), olla hymyilevä. Yritin, mutta eihän se ollut samanlaista kuin niinä hetkinä kun kaikki oli aivan täysin だいじょうぶ。Eihän sekään ollut heille tarpeeksi, mutta yritin silti parhaani ja eikö se ole tärkeintä? Kaikesta huolimatta, en kadu mitään. Katuisin enemmän jos en olisi lähtenyt enkä oikeasti halua edes miettiä sellaista. Oli tärkeää lähteä ja nähdä kaikki se mitä ehti.

"I turned away 
I choose the path that I believe in 
I stand today 
Above the shady nights behind me 
I fear nothing 
But the fact that I'm afraid of everything 
I knew my name 
Would only be for lonely riding 

[...]

It makes me cry 
But I want to know it till last line 
I fear nothing 
But the fact that I'm afraid of everything 
Destiny – blow it away 
I'm made for lonely riding"


Rehellisesti sanottuna on aivan järjetön ikävä Japaniin, huolimatta siitä, että aikani siellä ei todellakaan ollut helppoa. Toisaalta, eihän elämän kuulu olla helppoa. Välillä vaan tulee mietittyä täytyykö sen ihan oikeasti olla NOIN hankalaa... Ehkä. Ainakin opin arvostamaan Suomea enemmän, vaikka nyt en enää jaksa odottaa lukion päättymistä ja yliopistoon pääsyä. Haluaisin palata Japaniin mahdollisimman pian ja oikeastaan melkein jopa Kumamotoon. Huolimatta kaikesta mikä meni pieleen, pieni osa minua jäi sinne. Tiedän, kuulostaa todella kliseiseltä ja naurettavalta, mutta niin käy toisinaan. Minun Japanini ei ole Tokio vaan Kumamoto ja kaikki sen kadut, joita pitkin tuli käveltyä useaan kertaan. Siitäkin jäi niin paljon näkemättä, mutta eihän mikään tulevaisuudessa estä palaamasta. Tunnen itseni tavallaan etuoikeutetuksi kun olin siellä. Vähemmän vaihtareita sijoitetaan etelään, joten sijoitukseni oli erittäin erilainen.
Japanilaista ruokaakin on aivan kauhea ikävä, meron pan, kalpis soda mango, fanta grape, pizzasipsit, kinoko no yama and so on and so forth~ onneksi Aino ja Jassu tuovat ruokaa mukanaan tammikuussa<3

Tavallaan Japanista on vielä kerrottavaa vaikka kuinka paljon, ei vaan ole oikeaa hetkeä tai paikkaa sanoa mitään.

3 kommenttia:

Kata kirjoitti...

voimia ja tsemppiä sulle! Pääasiahan kuitenkin on, että sait sen selän kuntoon, Japaniin ehtii palaamaan sitten myöhemmin =)
Itellä lähtö ens maaliskuussa edessä ja jännittää hirveesti.

Anonyymi kirjoitti...

En ollut seurannut blogiasi sitten kesäkuun ja eilisiltana aloin miettimään, mitä sulle sinne Japaniin kuuluu. Lähdin sitten seikkailemaan muiden vaihtareiden blogeihin ja etsimään blogiasi, kunnes sitten löysin lopultakin blogisi uudelleen. Yllätyin, että olit tullut jo Suomeen. Luin pari postausta ja tajusin järkytyksekseni, että olit keskeyttänyt vuotesi Japanissa.
Alkoi harmittamaan, ettet saanut viettää täyttä vuotta Japanissa, mutta pakkohan sinun oli selkäsi saada kuntoon ennemmin kuin jatkaa Japanissa kipujen kanssa.

Jos saisit "uuden mahdollisuuden" viettää vuoden vaihtarina Japanissa, lähtisitkö takaisin Japaniin?

Vähän sekava kommentti, mutta nii...

Kiia kirjoitti...

~*Kheitaa*~// kiitti ja joo, niinhän sinne ehtii (: Haha, tsemppiä!! Muistat vaan hymyillä ja kiittää ihan kaikesta niin kyllä se menee (:

Welhokaniini// Joo, tämä on vaan elämää ja tällaista sattuu. Sopeutuvimmat selviytyy vai miten se oli? Jos saisin uuden mahdollisuuden........... lähtisin. Sinänsä kokemuksena se oli todella avartava ja hieno, vaikka monet asiat eivät toimineetkaan. Kyllä mä haluaisin lähteä uudelleen ja tällä kertaa toimisin joissain asioissa toisin.
Enkä mä nyt tiedä oliko toi kauhean sekava :D