Päätin maailmalle vie nyt tieni
Tahdoin nähdä maan luvatun, saduissa kuvatun
Osasinhan pukea, kakata
Enää täytyisi eväät pakata
Äiti repun mulle täytti
Isä ilmansuunnat näytti
Maailmassa on polkuja, teitäkin
Ja paljon ihmeitäkin
Jos lähdet länteen, päädyt itään
Siis älä ihmettele mitään"
Eppu Normaali - Mutta Ihmeistä Suurin
Syvällistä löpinää luvassa, beware.
Niin. Jotkut vaihtarijärjestöt saattavat virheellisesti mainostaa tätä elämäsi parhaana vuotena. Tiedän, mun on paha sanoa alle kahden kuukauden maassaolon jälkeen mitään, mutta kuitenkin. Kai tässäkin jo jotain ehtii oppia ja itse olen tällä hetkellä tilanteessa, joka olisi Suomessa paljon helpompi. Kuvitelkaa itse itsenne yksin japanilaiseen sairaalaan selittämään lääkärille, että lääkkeet eivät toimi, olet ainoastaan turvonnut ja erittäin nauseous, oikeasta kädestä katosi edellisenä päivänä tunto (joka kyllä palasi, ei hätää, en mä halvaantunut ole), kävellessä tuntui kuin joku hakkaisi jäänaskaleilla lonkkaluuhun ja viimeisellä tunnilla meinasit vain huutaa kun sattui niin paljon. Ei mitään, onnistuin hyvin ja eiköhän se lääkäri ihan ymmärtänyt mihin sattuu ja mitä tapahtuu, mutta silti. Olisi tämä Suomessa, suomeksi, paljon helpompaa ollut.
En väitä ettenkö ole viimeistä paria kuukautta kaivannut Suomea enemmän kuin paljon. En väitä, etten olisi itkenyt skypessä ihan vain siksi, että puhelu sattui pikkuisen pahaan aikaan. En väitä, etten olisi iltaisin maannut futonilla ja miettinyt miksi olen täällä vielä tammikuuhun asti tai mikä tärkeämpää, mitä ihmettä TEEN kaikella tällä ajalla. Onneksi, this too shall pass. Tiedän, että kyseessä on kulttuurishokki. Ei se tilanteessa lohduta, mutta on pakko uskoa vain siihen, että mikään ei kestä ikuisesti eikä niin ollen tuokaan. Elämä täällä on erilaista, niin mielettömän erilaista ettei tosikaan. Kuitenkin, hiljaa hyvä tulee. Kaikkeen tottuu. Ehkä te kuvittelette tämän olevan vain normaalia arkea lähes 8000km ja kuuden aikavyöhykkeen päässä, tai sitten ette. Teoriassahan asia on niin. Elän ihan normaalisti, herään aamulla, olen koulussa ja tulen kotiin ja näin edelleen. Aurinko nousee aamuisin ja laskee iltaisin, ulkona on ötököitä (....huoneessani myös.....), kaupasta saa maitoa ja coca-colaa ja näin edelleen. Kuitenkin, kaikki nuo ovat erilaisia kuin Suomessa. Nuo kaikki ympäröivät ja ovat osa kulttuuria, jota ei pysty ymmärtämään Suomesta käsin. Sitä ei ymmärretä edes lomamatkalla täällä. Uskon Japanin olevan ihan hitsin kiva lomakohde, en epäile yhtään. Silloin sinun ei tarvitse kauheasti ajatella kulttuurillisia eroja, vaikka jotkin niistä tulevat väistämättä päivittäiseen elämään (junassa kännykkään EI PUHUTA!! eikä siinä muutenkaan pidetä ääniä päällä siellä).
Tänne saapuessa huomaa kaiken uuden ja ihmeellisyyden. Lämmitetyt, otohimellä varustetut hi-tech vessanpöntöt — joista jotkut jopa puhuvat, kuvitelkaa järkytyksen määrä kun vessanpönttö ilmoittaa 'arigatou gozaimashita' —, vending machinet kaikkialla, 'ah niin suloiset' koulupuvut, 'samannäköiset' ihmiset, lyhyet tytöt, jotka korkeissa koroissaan ovat yhä lyhyempiä kuin sinä ballerinoissa and whatnot. Jonkin ajan päästä kaikki tuo kuitenkin on osa arkea ja alkaa ärsyttää.
Ei, en sano ettenkö pitäisi lämmitetystä vessanpöntöstä, se on ihan kiva etenkin kylminä aamuina. Enkä väitä, ettenkö yhä edelleen jaksaisi hämmentyä kaikista normaaleista asioista (kuten koulupuvut, etenkin tähän aikaan kun siirrytään kesäpukuun ja tulee toisenlaisia pukuja näkyviin). Se on kuitenkin täysin erilaista verrattuna siihen, minkälainen olin astellessani Naritan kentälle 20.3.2012. Takana tuhansia kilometrejä ja lähes kaksikymmentäneljä valvottua tuntia. Minä olen erilainen kuin silloin.
Kyllä, takana on vasta kaksi kuukautta, hyvähän minun on sanoa mitä tahansa ja selittää mitä tahansa. Tätä ei kuitenkaan pysty selittää ja haluan edes YRITTÄÄ pukea sanoiksi kaikkea, mitä tunnen ja ajattelen. Päiväkirjaan kirjoittaessa kun kirjoitan liikaa tajunnanvirtaa (onneksi kukaan ei KOSKAAN tule lukemaan sitä, eh).
Jokainen Japaniin tuleva tietää tämän olevan erilaista, mutta siihen en usko, että KUKAAN tietää mitä tämä oikeasti on. Kaikkein väiten minä. Henkilö, joka päätti lähteä kun täältä tulee uusi kieli ja on vaan niin erilaista, sekä kaukana Suomesta. Ei mitään, uutta ja erilaista piisaa joka tuutista. Asiat eivät ole kuten luulet ja näyttää, jos tuntuu, että menee hyvin niin totuus voi olla toista. Again, tulevat japanivaihtarit: oikeesti hymyilkää ja kiittäkää ja hymyilkää vielä lisää ja sitten ehkä vielä enemmän. Sen tärkeyttä ei voi painottaa tarpeeksi ja vaikka teistä tuntuisi, että olette hyviä niin on mahdollista, ettette ole. Meillä ei mennyt kaikki ihan niinkuin Strömsössä ja sen seurauksena muutin aluevalvojalle kahdeksi viikoksi. Yritin, mutta aina ei vaan toimi ja nyt kävi näin. Voisin selittää enemmänkin, vaan ei se mitään muuttaisi eikä ole tarpeen. Parempi vaan olla hys hys niin kuin monesta muustakin asiasta täällä. Ihan vaan siksi, ettei kukaan pahoita mieltään vaikken sitä todellakaan tarkoita pahoittaa kenenkään mieltä, väärinymmärrykset kuitenkin ovat valitettavan yleisiä..
Olen enemmän kuin kiitollinen kaikesta edelliselle perheelle, en vain vastannut heidän odotuksiaan ja näin käy joskus. Things happen and life goes on (: Syötiin tuon edellisen perheen kanssa päivällistä viimeisenä viikonloppuna (homemade okonomiyaki) ja hostmom sanoi, että jos tarvitsen okonomiyakijauhoja ja -kastiketta Suomessa niin hän voi lähettää. Eee~, ありがとうございます。
On hassua lukea tulevien vaihtarien blogeja ja katsoa kuinka heillä on niin reipas asenne. Niin, samaltahan sitä itsestäkin tuntui. Kyllä sitä valmennuksessa osasi sanoa mitä tekee missäkin tilanteessa, mutta 'jostain kumman syystä' asiat eivät ole niin helppoja. Elämä ei ole mustavalkoista, ei, vaikka ying ja yang ovatkin enemmän kuin totta. Tuntuu hassulta huomata, kuinka oikeasti kliseet ovat niin totta. Kyllä, hyvän vastapainona tapahtuu pahaa. Kyllä, mikään ei kestä ikuisesti. Kyllä, shit could always be worse. Kuitenkin, hetkessä mikään noista ei lohduta.
Pahin alkukulttuurishokki alkaa ehkä olemaan jo pikkuhiljaa ohi. Enää en jaksa ärsyyntyä asioista ja kaikki tuntuu kovin arkiselta, mitä nyt toki yhä löytyy asioita, jotka todella hämmästyttävät. Kuitenkin, alkuinnostus ja uutuudenviehätys on melkolailla ohi. Ei, enää ei tunnu oudolta kun näkee naisia pyöräilemässä 15cm korkokengillä. Ei, enää ei ole outoa kun ihmiset pyöräilevät sateenvarjon kanssa.
Kuitenkin, tämä saattaa olla vain tyyntä myrskyn edellä. Mistä sitä tietää, josko jo vaikka huomenna olen jälleen niin kettuuntunut kaikkeen ettei ole tosikaan? (okei ei, se ei tapahdu, koska kipulääkitys ja mukava rauhallisuus :DD) Nautitaan kuitenkin nyt kun voi.
Tänne saapuessa yritin tulla ilman odotuksia, sillä expectations often lead to disappointments. However, kyllä niitä odotuksia taisi olla vaikken halunnut myöntää. Ei, ei nyt mitään valtavan suuria enkä itsekään tiedä mitä ne olivat. Jotain kuitenkin. Olen melko varma, että suuri vaikutus on ollut vaihtariblogien lukemisella. Käsittääkseni minullakin on lukijoissani tulevia vaihtareita ainakin jonkin verran ja kivahan se on lukea minkälaista elämä siellä kaukana on. Kuitenkin, tänään asiaa pohtiessani päädyin siihen, että vaihtariblogit rakentavat omanlaistaan kuvaa vuodesta. Kukaan ei kirjoita blogiinsa kun on 'huonompi kausi'. Kyllä, saattaa tulla pieni info siitä miksei postauksia kuulu, mutta ei kukaan jaa niitä huonoja fiiliksiä sen kummemmin. Se on täysin ymmärrettävää ja itsekin vaikenen kaikesta siitä mitä tunsin ~kuukausi sitten. Tuollaisesta vaikenemalla saadaan kuitenkin epärealistinen kuva vaihtovuodesta blogiin ja toivoisin jokaisen tulevan vaihtarin oikeasti muistavan, että vaihtarielämä ihan oikeasti ei ole sirkushuvia. En väitä sen olevan pelkästään stressiä ja itkua ja väsymystä, kuitenkin, nuo tunteet ovat oikeasti läsnä melko paljonkin. Tietenkään en voi puhua jokaisen vaihtarin puolesta, mutta olen melko varma etten ole ainoa joka näkee asian näin.
On ihanaa, että ihmisillä on positiivinen asenne vaihtoonlähtiessä ja pakkohan se on olla, täällä positiivisen asenteen merkitys kasvaa entisestään. Siltikin, on hyvä muistaa, ettei se arki ole helppoa. Suomessa tuntuu siltä, että 'ei minulle tule ongelmia, kyllä minä sopeudun. Olen sopeutuvainen.'. Totuus kuitenkin voi olla toista ja jos siihen ei ole varautunut niin järkytys on kova. Jos jostain maasta sanotaan, että se on vaikea vaihtomaa niin se sanotaan syystä. Japanista ei turhaan puhuttu toisiksi vaikeimpana vaihtomaana. Tämä on oikeasti vaikea. Kyllä, perusasiat saattaa käsittää nopeastikin, mutta niiden soveltaminen käytäntöön vie aikaa. Mikään ei ole tuttua, et voi tehdä oikein mitään totutulla tavalla. Totta kai, tänne tullaan hakemaan uusia kokemuksia, mutta shokki on valtava kun kaikki tuttu ja turvallinen repäistään ympäriltä kerralla. Et osaa yhtäkkiä mitään. Kaikki mitä teet meinaakin olla väärin ja et osaa edes laittaa pulloa roskiin kun pitää irrottaa korkki ja etiketti, sekä katsoa mihin roskikseen itse pullo vielä laitetaan (tämän oppii kyllä äkkiä, mutta silti). Sinua kohdellaan kuin et ymmärtäisi mistään mitään ja kielen kanssa asia saattaa näin ollakin. Kuitenkin, on asioita joissa haluaisit vain huutaa 'en ole vauva, osaan kyllä!'. Paras on silti pitää päänsä kiinni, sillä todennäköisesti pahoittaisit jonkun mielen jos sanoisit vastaan. En voi silti väittää sen olevan helppoa, kyllä se nyt ihmetyttää kun olet 17v. ja sinulta kysytään "otitko lääkkeet päivällä?". No ei kuule en tosiaankaan hei, muuten vaan odotan lääkeaikaa kuin kuuta nousevaa.... Oh well, oh well. Eroavaisuuksia, eroavaisuuksia.
Edellisenkaltainen käytös ei kuitenkaan ihmetytä kun istuu koulussa. Tänään tajusin kuinka japanilainen lukio oikeasti tuntuu vastaavan Suomen yläastetta. Oppilaiden käytös konsertissa on aivan samaa kuin muistan Krunassa olleen. Kiipeillään tuoleilla ja tökitään kavereita. Käytävillä juostaan kavereita karkuun ja muutenkin huudetaan. Yläasteella (käyn englannintunneilla kerran viikossa luokassa 2C, eli vastannee 8. luokkaa Suomessa) meno vaikuttaa Suomen ala-asteelta. Luokassa ollaan hippaa ja liimataan tarroja edessä istuvien selkään.
Tuollaista käytöstä seurattuaan ei enää kauheasti ihmettele miten sinua kohdellaan kuin pikkulasta. Suomalaiset nuoret oikeasti ovat itsenäisiä. Kyllä, sitä näkee sanottavan kaikkialla, mutta ei osaa ajatella ennen kuin saa jonkin vertauskohteen. Kyllähän täälläkin oppilaat sentään itse kulkevat kouluun ja näin, mutta yleisesti käytös on paljon lapsellisempaa. Muutenkin koen ikäkriisejä säännöllisesti niin entä täällä sitten, herranjestas. Luokkalaiseni ovat kai 15v ja itse täytin juuri 17v. Kokkauskerhossa yksi tyttö kertoi olevansa 18v ja meinasin hypätä ilmaan järkytyksestä. ....hän ei todellakaan näytä niin vanhalta.
On totta mitä sanotaan aasialaisten iänmäärittelyn vaikeudesta länsimaalaisille. Täällä on todella vaikea sanoa ihmisen iästä mitään. Koulussa toki tunnistat vuosikurssin perusteella, mutta sekin näkyy vain urheilupuvun/sisäkenkien väristä. Muuten ihmisistä ei oikeasti osaa sanoa mitään. Multa kysyttiin tässä eräänä päivänä minkä ikäinen mun aluevalvoja on ja ei sitä oikeasti pysty sanomaan mitenkään. Voi heittää kymmenen vuoden ikähaarukan, mutta sekin saattaa mennä pieleen.
Toisaalta, näillekin on vaikeaa arvioida länsimaalaisten ikä. Näytin kuvia Suomesta, siellä oli mm. ykkösristeilykuvia ja multa kysytään minkä ikäistä porukka on. Järkytys oli suuri kun kerroin kaikkien (lukuunottamatta muutamaa poikkeusta) olevan 16v. Näyttivät kuulemma paljon vanhemmilta. Isäni kuitenkin sitten kuulemma näytti vähän päälle 30v :--D Nuorekas on ja näin, haha.
Tällaista syvällistä pohdintaa tähän väliin. Kuten kommentteihin vastailinkin niin koulujärjestelmien eroista postaus tulee jossain välissä kunhan löydän energiaa siihen.
"Jonnekin tuon mutkan taa
Minun täytyy uskaltaa
Sieltä nähdä voin jo mutkaan seuraavaan
Jonka taakse, tie katoaa"
Eppu Normaali - Missä Olen Juuri Nyt?
On hassua lukea tulevien vaihtarien blogeja ja katsoa kuinka heillä on niin reipas asenne. Niin, samaltahan sitä itsestäkin tuntui. Kyllä sitä valmennuksessa osasi sanoa mitä tekee missäkin tilanteessa, mutta 'jostain kumman syystä' asiat eivät ole niin helppoja. Elämä ei ole mustavalkoista, ei, vaikka ying ja yang ovatkin enemmän kuin totta. Tuntuu hassulta huomata, kuinka oikeasti kliseet ovat niin totta. Kyllä, hyvän vastapainona tapahtuu pahaa. Kyllä, mikään ei kestä ikuisesti. Kyllä, shit could always be worse. Kuitenkin, hetkessä mikään noista ei lohduta.
Pahin alkukulttuurishokki alkaa ehkä olemaan jo pikkuhiljaa ohi. Enää en jaksa ärsyyntyä asioista ja kaikki tuntuu kovin arkiselta, mitä nyt toki yhä löytyy asioita, jotka todella hämmästyttävät. Kuitenkin, alkuinnostus ja uutuudenviehätys on melkolailla ohi. Ei, enää ei tunnu oudolta kun näkee naisia pyöräilemässä 15cm korkokengillä. Ei, enää ei ole outoa kun ihmiset pyöräilevät sateenvarjon kanssa.
Kuitenkin, tämä saattaa olla vain tyyntä myrskyn edellä. Mistä sitä tietää, josko jo vaikka huomenna olen jälleen niin kettuuntunut kaikkeen ettei ole tosikaan? (okei ei, se ei tapahdu, koska kipulääkitys ja mukava rauhallisuus :DD) Nautitaan kuitenkin nyt kun voi.
Tänne saapuessa yritin tulla ilman odotuksia, sillä expectations often lead to disappointments. However, kyllä niitä odotuksia taisi olla vaikken halunnut myöntää. Ei, ei nyt mitään valtavan suuria enkä itsekään tiedä mitä ne olivat. Jotain kuitenkin. Olen melko varma, että suuri vaikutus on ollut vaihtariblogien lukemisella. Käsittääkseni minullakin on lukijoissani tulevia vaihtareita ainakin jonkin verran ja kivahan se on lukea minkälaista elämä siellä kaukana on. Kuitenkin, tänään asiaa pohtiessani päädyin siihen, että vaihtariblogit rakentavat omanlaistaan kuvaa vuodesta. Kukaan ei kirjoita blogiinsa kun on 'huonompi kausi'. Kyllä, saattaa tulla pieni info siitä miksei postauksia kuulu, mutta ei kukaan jaa niitä huonoja fiiliksiä sen kummemmin. Se on täysin ymmärrettävää ja itsekin vaikenen kaikesta siitä mitä tunsin ~kuukausi sitten. Tuollaisesta vaikenemalla saadaan kuitenkin epärealistinen kuva vaihtovuodesta blogiin ja toivoisin jokaisen tulevan vaihtarin oikeasti muistavan, että vaihtarielämä ihan oikeasti ei ole sirkushuvia. En väitä sen olevan pelkästään stressiä ja itkua ja väsymystä, kuitenkin, nuo tunteet ovat oikeasti läsnä melko paljonkin. Tietenkään en voi puhua jokaisen vaihtarin puolesta, mutta olen melko varma etten ole ainoa joka näkee asian näin.
On ihanaa, että ihmisillä on positiivinen asenne vaihtoonlähtiessä ja pakkohan se on olla, täällä positiivisen asenteen merkitys kasvaa entisestään. Siltikin, on hyvä muistaa, ettei se arki ole helppoa. Suomessa tuntuu siltä, että 'ei minulle tule ongelmia, kyllä minä sopeudun. Olen sopeutuvainen.'. Totuus kuitenkin voi olla toista ja jos siihen ei ole varautunut niin järkytys on kova. Jos jostain maasta sanotaan, että se on vaikea vaihtomaa niin se sanotaan syystä. Japanista ei turhaan puhuttu toisiksi vaikeimpana vaihtomaana. Tämä on oikeasti vaikea. Kyllä, perusasiat saattaa käsittää nopeastikin, mutta niiden soveltaminen käytäntöön vie aikaa. Mikään ei ole tuttua, et voi tehdä oikein mitään totutulla tavalla. Totta kai, tänne tullaan hakemaan uusia kokemuksia, mutta shokki on valtava kun kaikki tuttu ja turvallinen repäistään ympäriltä kerralla. Et osaa yhtäkkiä mitään. Kaikki mitä teet meinaakin olla väärin ja et osaa edes laittaa pulloa roskiin kun pitää irrottaa korkki ja etiketti, sekä katsoa mihin roskikseen itse pullo vielä laitetaan (tämän oppii kyllä äkkiä, mutta silti). Sinua kohdellaan kuin et ymmärtäisi mistään mitään ja kielen kanssa asia saattaa näin ollakin. Kuitenkin, on asioita joissa haluaisit vain huutaa 'en ole vauva, osaan kyllä!'. Paras on silti pitää päänsä kiinni, sillä todennäköisesti pahoittaisit jonkun mielen jos sanoisit vastaan. En voi silti väittää sen olevan helppoa, kyllä se nyt ihmetyttää kun olet 17v. ja sinulta kysytään "otitko lääkkeet päivällä?". No ei kuule en tosiaankaan hei, muuten vaan odotan lääkeaikaa kuin kuuta nousevaa.... Oh well, oh well. Eroavaisuuksia, eroavaisuuksia.
Edellisenkaltainen käytös ei kuitenkaan ihmetytä kun istuu koulussa. Tänään tajusin kuinka japanilainen lukio oikeasti tuntuu vastaavan Suomen yläastetta. Oppilaiden käytös konsertissa on aivan samaa kuin muistan Krunassa olleen. Kiipeillään tuoleilla ja tökitään kavereita. Käytävillä juostaan kavereita karkuun ja muutenkin huudetaan. Yläasteella (käyn englannintunneilla kerran viikossa luokassa 2C, eli vastannee 8. luokkaa Suomessa) meno vaikuttaa Suomen ala-asteelta. Luokassa ollaan hippaa ja liimataan tarroja edessä istuvien selkään.
Tuollaista käytöstä seurattuaan ei enää kauheasti ihmettele miten sinua kohdellaan kuin pikkulasta. Suomalaiset nuoret oikeasti ovat itsenäisiä. Kyllä, sitä näkee sanottavan kaikkialla, mutta ei osaa ajatella ennen kuin saa jonkin vertauskohteen. Kyllähän täälläkin oppilaat sentään itse kulkevat kouluun ja näin, mutta yleisesti käytös on paljon lapsellisempaa. Muutenkin koen ikäkriisejä säännöllisesti niin entä täällä sitten, herranjestas. Luokkalaiseni ovat kai 15v ja itse täytin juuri 17v. Kokkauskerhossa yksi tyttö kertoi olevansa 18v ja meinasin hypätä ilmaan järkytyksestä. ....hän ei todellakaan näytä niin vanhalta.
On totta mitä sanotaan aasialaisten iänmäärittelyn vaikeudesta länsimaalaisille. Täällä on todella vaikea sanoa ihmisen iästä mitään. Koulussa toki tunnistat vuosikurssin perusteella, mutta sekin näkyy vain urheilupuvun/sisäkenkien väristä. Muuten ihmisistä ei oikeasti osaa sanoa mitään. Multa kysyttiin tässä eräänä päivänä minkä ikäinen mun aluevalvoja on ja ei sitä oikeasti pysty sanomaan mitenkään. Voi heittää kymmenen vuoden ikähaarukan, mutta sekin saattaa mennä pieleen.
Toisaalta, näillekin on vaikeaa arvioida länsimaalaisten ikä. Näytin kuvia Suomesta, siellä oli mm. ykkösristeilykuvia ja multa kysytään minkä ikäistä porukka on. Järkytys oli suuri kun kerroin kaikkien (lukuunottamatta muutamaa poikkeusta) olevan 16v. Näyttivät kuulemma paljon vanhemmilta. Isäni kuitenkin sitten kuulemma näytti vähän päälle 30v :--D Nuorekas on ja näin, haha.
Tällaista syvällistä pohdintaa tähän väliin. Kuten kommentteihin vastailinkin niin koulujärjestelmien eroista postaus tulee jossain välissä kunhan löydän energiaa siihen.
8 kommenttia:
Ruokonen olisi tästä postauksesta ylpeä.
jos voisin vaa tykkää tost edellisest kommenttist! ylihuomenna on ihana ruokosen koe <3
Hienoa tekstiä ! Kiitos tästä tilityksestä, arvostan näiden huonompien puolien esille tuomista :) Toivottavasti kuitenkin jakselet puskuttaa eteenpäin vielä sinne ensi vuoden puolelle asti, kyllähän sieltä Japsilasta kuitenkin niitä ilonaiheitakin välillä bongaa ^^ Fighting ~ !
Hei päivä kuvina olis ihana postaus jos sellasen jaksat tee, tossa yhesä videossa kun kysyit~ :--) Toinen kiva olis jotain ruokajutuja japanista? Sellasia oikein japaniruokia~~
Hieno blogi! Hyvä, että joku uskaltaa puhua näinkin avoimesti ongelmistaan eikä vain kerro niitä hyviä puolia vaihdosta:)
mutta siis, olen itse entinen japani-vaihtari. Olin AFS:n kautta viime syksynä puoli vuotta (=olin niitä vaihtareita, jonka vaihto lyhennettiin semesteriin tsunamin takia)
Ihailen todella, miten jaksat noiden vastoinkäymisiesi kanssa! Voin vain kuvitella, miten raskaaksi arjen tekee esim. juuri nuo selkäkivut. Itse olin vaihdon aikana vain pari kertaa flunssassa ja silloinkin mieliala laski huomattavasti.
Muutenkin tuntuu, että pääsin vaihdossa kokonaisuudessaan tosi "helpolla". Hostperheen kanssa ei tullut mitään isoja ongelmia (toki kulttuurierot tulivat joissain tilanteissa vastaan) ja koulussa oli aina ihmisiä ympärillä auttamassa.
Välillä kävi jopa mielessä "hei eihän tää Japani niin vaikea maa ole", mutta vasta palattuani olen tajunnut, että olin vain perheen, koulun ja kaiken suhteen daamn lucky bastard.
Japanissa ei todella voi ystävällisyyttä ja positiivisuutta korostaa liikaa! Välillä tuli typerä olo, kun kiitin kaikista pikku asioista ja kehuin kaikkea, mutta huomasin, että loppupeleissä se todellakin kannatti.
En voi muuta sanoa kuin tsemppiä ja koita jaksaa! Ja vaikka sun tilanteessa voi tuntua tosi vaikealta niin yritä pitää positiivinen asenne päällä, se vaikuttaa paljon. Ja olen varma, että vuotesi aikana tulee vielä niitä upeitakin hetkiä ja tajuat, että kannatti lähteä.
(no huh tulipa pitkä kommentti :D pakko vielä mainita, että mun sijoitus oli ihan Kumamoton naapurissa, Oitassa!)
Mä olin kans Japanissa vaihdossa pari vuotta sitten (myöskin Kumamoton naapurissa, Miyazakissa !).
Kulttuurishokki menee kyllä ohitse, mutta mulle itselleni ei ainakaan tullut missään vaiheessa sellaista oloa, että kuuluisin Japaniin tai että olisin saanut itselleni uuden kotimaan. Alussa kaikki oli tietty niin hienoa ja uutta, mutta kyllä se uutuudenviehätys aika nopeasti karisi, ja huomasin miten epärealistiset odotukset mulla oli ollut (vaikka kuinka olin yrittäny olla odottamatta yhtään mitään). Vaihtovuoden onnistuminen on tosi paljon onnesta kiinni, ja mun kohdalla kävi niin, että hostperheiden, koulun ja AFS:n kanssa sattui vähän huonompi tuuri. Toki mä itsekin olin myös syyllinen ongelmiini ja olisin voinut yrittää suhtautua asioihin vähän positiivisemmin (näin hienosti jälkikäteen ajateltuna :D)
Mun vuosi ei todellakaan ollut helppo tai mikään täydellinen vaihtovuosi; välillä teki mieli luovuttaa ja lähtee takaisin Suomeen etuajassa, mutta en mä kadu kuitenkaan yhtään että pysyin siellä loppuun saakka. Vaihtovuosi opettaa ja kasvattaa niin paljon, että vaikka siitä ei tulisikaan parasta vuotta ikinä, kannattaa se silti kokea loppuun saakka.
En tiiä, et hengaatko kuinka paljon muiden vaihtareiden kanssa, mutta mua ainakin auttoi jaksamaan se, että pääsin välillä puhumaan jonkun kanssa kaikesta ilman, että piti koko ajan miettiä miten joku asia sanotaan. Muut vaihtarit käy kuitenkin ihan samoja asioita läpi ja ymmärtää niin hyvin miltä susta tuntuu.
Vaikka sua kuinka väsyttäisi, stressaisi ja vituttaisi, niin yritä jaksaa. Tää ei varmasti nyt lohduta yhtään, mutta kyllä se lopulta muuttuu paremmaksi, kunhan vaan jaksat yrittää ja olla positiivinen.
(En yleensä lue nykyisten Japani-vaihtareiden blogeja, koska mua alkaa vaan harmittaa, että oma vuosi on jo ohitse. Jostain syystä käyn kuitenkin aina välillä katsomassa, että mitä oot kirjottanu !)
vaihto-oppilaana minäkin myönnän että kulttuurishokki laski mielialaa aika tehokkaasti (olin etelä-afrikassa), mutta kyllä se loppujen lopuksi oli yksi mun elämän parhaista vuosista.
kahet ekat hostit oli kyllä aika outoja ja ahdistavia mutta sitten kun mulle löydettiin perhe jossa jaksettiin olla ystävällisiä niin kaikki alkoi tuntua mukavammalta.
Ei se ehkä ollut niin upeaa kuin ajattelin, mutta kasvoin ihan kauheesti sen vuoden aikana, uskon että sinäkin.
Ano 1// hah, selvä :D
Ano 2// :D
annika// totta kai, on Japani todella upea maa. Kuitenkin, kulttuurissa on aspekteja, joita en usko gaijinin koskaan käsittävän. Kerran gaijin, aina gaijin.
myvii// ruokakuvia, hmm.. pitää katsoa mitä koneen kätköistä löytyy (:
ano 3// aaa, ihana kommentti, tosta tuli tosi hyvä mieli (: Ai hitsi, Oitassa! すごい！！
tuulia// Jällleen naapuri, heh (: Menee menee, siinä meni ehkä ~pari viikkoa-alle kk pahimman kulttuurishokin kanssa. Silloin tuntui, ettei se koskaan lopu, mutta loppuihan se. "Kiva" kuulla, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät kokeneet vaihtomaata "uudeksi kotimaakseen". Tuntuu, että kaikki aina vain hehkuttavat, kuinka "kaiken tämän jälkeen koen todella *insert the name of the country* olevan uusi kotimaani!!".
Muiden vaihtareiden kanssa en hengaillut, kerran tapasin yhtä saksalaista tyttöä ja koulussani olevan kanadavaihtarin kanssa kerran viikossa oli kalligrafiaa.
Oi, kiva kuulla, että käyt toisinaan lueskelemassa (:
Ano 4// Vuoden aikana kasvaa totta kai, siitä ei ole epäilystäkään. Vaikka vuosi olisi elämäsi p*skin niin kyllä siinä oppii, vaikka sitten sen, miten itse toimii stressitilanteissa. Voi myös sanoa olevansa rohkeampi kuin moni muu, ei E-Afrikkaankaan moni vaihtari lähde. Pelkästään koneeseen astuminen (oli se maa mikä tahansa) vaatii jo rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta jollaista kaikilta ei löydy.
Lähetä kommentti